maanantai 18. tammikuuta 2010

Veto -Uistelijan Vesijalanjälki?

Vesijalanjälki tarkoittaa sitä, kuinka paljon henkilö, yhteisö, valtio tai vastaava on kuluttanut maailman vesivaroja kaikkien kuluttamiensa hyödykkeiden myötä. Kulutettuihin vesivaroihin lasketaan talousveden lisäksi kaikki vesi, joka on tarvittu esimerkiksi viljelyyn, teollisuuden prosesseissa ja tuotteiden valmistukseen.

Globaali keskiarvo vesijalanjäljelle on 1 243 m³ vettä/henkilö/vuosi. Suomalaisten keskimääräinen vesijalanjälki on 1 727 m³ vettä/henkilö/vuosi. Kiinalaisten vesijalanjälki 702 m³ vettä/henkilö/vuosi on maailman pienimpiä, yhdysvaltalaisten 2 483 m³/henkilö/vuosi maailman suurin. (wikipedia)

Sunnuntain Keskisuomalaisessa (17.1.2010) oli hyvin mielenkiintoinen artikkeli vesijalanjäljestä. Ensin luulin että puhutaan plotterin näytölle jääneestä uistelureitistä, mutta siitähän ei ollut kyse!

Kysehän on siitä, paljonko elämäntapasi vie vettä, ja paljonko esimerkiksi yhden tuotekilon valmistamiseen tarvitaan vettä. Tähän lasketaan koko tuotteen elinkaaren sisältämä piilovesi.

Piilovedestä käytetään usein myös nimitystä virtuaalivesi. (muistan itsekin juoneeni usein kalareissuilla paljon virtuaalivettä...)

Muutama suuta kuivattava esimerkki yhden tuotekilon valmistamiseen tarvittavasta vesimäärästä:

Raakakahvi = 21 000 Litraa!

Naudanliha = 15 500 l

sianliha = 4 800 l

kananliha = 3 900 l (tähän kyllä usein riittää ihan kylmä kelikin..)

Maito = 1000 l

Nämä olivat esimerkkejä suurista vesijalanjäljistä yhden tuotekilon valmistamiseen.

Artikkelin pienimmät esimerkkivesijalanjäljet:

viini = 960 l

perunalastu= 900 l

Olut 300 l

MAHTAVAA huomata että Uisteluseuramme peruskiveen hakattu kestävän periaatteen toiminta toteutuu käytännössä!!! Hyvin usein uistelupäivän jälkeisen päivän ( dagen efter ) ruokavalio koostuu juuri näistä vähän vesivaroja kuluttavista tuotteista.

Ja lasketaanpa vähän: 1 kg perunalastuja + 3 litraa viiniä + 3 pulloa olutta--> vesijalanjälki =

900 l + 2880 l + 300 l = 4080 litraa!!!

Tämä vesijalanjälki siis vastaa 1 kg:n possunkassleria / tai 370 gr pippuripihviä!!!

Lasketaanpa edelleen:

100 g perunalastuja = 460 kcal --> 1 kg = 4600 kcal

1 l viiniä (puolikuiva, pun) 750 kcal--> 3 l = 2250 kcal

1 l ( 3 pulloa) olutta = 500 kcal

Nämä yhteensä 7350 kcal.

Normaalin urospuolisen veto-uistelijan vuorokausikulutus lepotilassa on n. 2500 kcal, joten oheinen setti vastaa kätevästi kolmepäiväisen uistelukisan ravinnontarvetta!!! (edellyttäen ettei meritauti iske ja ravintoainekooste päätä palautua hampaiden välistä vesistöön).

JA KAIKKI TÄMÄ PIENELLÄ VESIJALANJÄLJELLÄ! Puhumattakaan kustannuspuolesta, 3 l viiniä 22 €, 3 sipsipussia yhteensä n. 7, 5 € + 3 pulloa olutta 9 €. = approx 40 €.

Eli 0,0054 € / 1 Kcal

Eipähän tarvitse enää ostella luontoa tuhoavia naudankappaleita!!! Vastaavan vesijalanjäjen aiheuttavan naudan sisäfileen (370 gr) saa hankittua n 20 € investoinnilla, ja siitä saa n. 450 kcal energiaa.

Eli 0,044 € / 1 kcal

Toisin kääntäen, mikäli haluaa naudan sisäfileestä kolmen päivän ravinnontarpeen = 7500 kcal, pitää nautaa ostaa n. 6 kg = 240 €!!!!.

LOPPUTULEMA: sipsi, viini ja olut on 6 - 10 krt ekologisempaa/tehokkaampaa/edullisempaa kuin naudanliha.

M.O.T

(sellaista jäin miettimään että mikä on 1 kg painoisen luonnontaimenen vesijalanjäki jos sitä etsitään 5 vrk alumiiniveneellä jossa istuu 2 äijää jotka ovat syöneet joka päivä pippuripihvit ja ryystävät kahvia Airamin termoksesta? Vetomoottorina bensapihi Yamaha... hmm.)

2 kommenttia:

  1. mieleeni tuli kirjoituksesta sellainen seikka että,kyllähän noita jäläkiä on joskus laskettu takasinkin päin,laidan yli..

    VastaaPoista
  2. joo, ihan totta. En sitten tiedä kuinka tuo kierrätysvesi pitäisi yhtälössä huomioida. Esim. kun juo pullon olutta, niin yleensä kusee kaksi...joten olut voi olla vieläkin ympäristöystävällisempää kuin luullaan! Mielenkiintoisia laskelmia???

    VastaaPoista