sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Trio FATFAT ja pilkkikisa


Trio FATFAT esiintyi PeiPonlahden Uisteluseuran 2012 Pillkilpailujen Iltajuhlassa. Trio FATFATissa on kaksi jäsentä J ja T, mutta he täyttävät kaikilla mittareilla kolmen jäsenen psykofyysisesti vaatiman tilan UNESCON-pakolaisjärjesön normien mukaan.

Hittikumarassa kuultiin agapellana mm. Vesa Matti Loirin Naurava Kulkunen, Matin ja Tepon Et voi tulla Vessan Taa sekä Urinal Heepin Holy Screwdriver.

Jäsen J soitti uudenlaista virtuaalisoitinta Karhifonia sekä lauloi stemmoja, Jäsen T veti soolot tunteella. Koreografia taittui enimmäkseen jäsen J:n tantrisen holistisella performanssiotteella ja viisikätisellä rytmisektiolla,  jäsen T:n tyytyessä lurauttelemaan primaalisia kurkkuäänteitä keinutuolista käsin.

Vielä on vaikea nähdä mihin Trio FATFATin taiteellinen kehityspolku kulkee, ja millainen on vastaanotto kuurosokeiden kevätpäivillä.

Onnea ja Menestystä kuitenkin Herroille, ja toivottavasti saamme kokea uutta settiä viimeistään Pielisen Uistelukisan iltajuhlassa 14 - 17. Kesäkuuta Pielisellä!

Itse pilkkikisa sujui mainiosti hyvin jäätyneen luonnoveden päällä. Viitisen tuntia tiivistä pilkintää kivassa kevätkelissä tuotti muutaman kalan, joten papat saatiin punnituksessa / laskennassa jonoon:

1. sija ja PePus Pilkkimestari 2012 : JUKKA 13 kalaa + suuri kala
2. sija: Markku, 12 kalaa ja väkisin vaputettu voittoahven
3. sija: Mika, 2 kalaa
4. sija:Tero ( hyvä yritys)
5. sija :Jari ( huono tuuri)

Palkinnot muodostuivat perintisistä trophyistä sekä spessupalkinnoista viimeisiksi tulleiden osalta( hieno kokkiveitsi!)

Sauna ja iltajuhla olivat jälleen päivän kohokohta!

Mahtava ruoka ( kirkas porokeitto ja grillattu lohi pääruokana) kruunasi koko tapahtuman ja tästä on mahtava jatkaa kautta.

Etenkin kun pääni ohi näkee nykyään kummaltakin puolelta! ( Jäsen J:n aforismi)










torstai 8. maaliskuuta 2012

Pneumonia

Keuhkokuumeen sitten lykkäsi heti talviloman aluksi!


En tiedä voiko vitutukseen kuolla, mutta keuhkokuumeeseen ainakin jos kunto on alunperin kovin huono.
Onneksi tuota kuntopuolta kerkesin vähän kohentaa ennen kuin bakteeri pääsi vasempaan keuhkoon, ja aiheutti tulehduksen ( CRP yli 90 ja kuumetta neljänä päivänä n. 38).

7 pvän "ambioottikuuri" tuntui onneksi tepsivän, ainut pieni ongelma on enää korkea leposyke ( n.70/min)

Nyt on tietysti jääneet kuntoilut vähän vähemmälle, mutta eiköhän tässä jälleen liikkeelle pääse pikkuhiljaa...ja vitutus ehkä hellittää.

Työkaveri osasi lohduttaa hyvin; kuule, ei ole Sullekaan vielä myöhäistä aloittaa löhöily, mässäily ja juopottelu uudestaan!

Harkitaanpa tuota, jospa elämä ois tuolla tavalla parempaa.
Asian voi testata täällä.